Siirry pääsisältöön

GottaGo Set Fire To The Rain - Rona

Ronalle on syntymässä ensimmäinen pentue heinäkuun alussa. Pentueen isää esittelin tuossa aiemmin, joten eiköhän se pentueen äitikin ansaitse oman esittelynsä.


Rona on minun harmaa varjoni. Jos vain olemme samassa tilassa se kulkee mukanani kaikkialle. Se rakastaa kaikkea, mitä teemme yhdessä. Tätä koiraa on ollut ilo kouluttaa ja viedä eteenpäin; sillä on aina ollut mahtava kontakti ja fokus ohjaajaa kohden, se on ollut äärimmäisen motivoitunut oppimaan asioita ja siltä löytyy myös huikea kapasiteetti asioiden tekemiseen.


Ehkä edellä mainituista seikoista johtuen voisi todeta, että Rona on yhden ihmisen koira, muita kohtaan se on weimarimaisen välinpitämätön, tietyissä tilanteissä jopa hieman epäluuloinen olematta kuitenkaan aggressiivinen. Siltä löytyy rotuun kuuluvaa terävyyttä ja vartiointiviettiä, joten meille on turha vieraiden kuvitella pääsevänsä ilman "alkumoitteita". Näyttelyissä ja kokeissa se on aina ollut avoin, helposti käsiteltävissä, ja vieraita koiria kohtaan se on täydellisen välinpitämätön.


Ronaa on pennusta lähtien koulutettu metsästyskäyttöä silmällä pitäen. Se on parhaimmillaan nouto- ja jäljestystehtävissä, missä se on aivan vertaansa vailla. Sen jäljestysominaisuudet ovat mahtavat ja se tekee kaikki noutotehtävät sinnikkäästi. Se pitää riistaa täydellisellä otteella, eikä koskaan ole ollut pelkoa, että se purisi riistan rikki. 
Vesi on ollut Ronan heikko kohta, ja tässä suhteessa onkin jouduttu tekemään enemmän töitä. Se ui täydellisesti, mutta vesi ei ole sen elementti. Veteenmeno on varovaista uusissa rannoissa, mutta tutuissa rannoissa ongelmia ei ilmene, joten käytännön metsästyksessä kaikki riistat on saatu poikkeuksetta talteen myös vedestä.

Rona on weimariksi laajahakuinen ja sopivan vauhdikas, vaikka sen työskentelytapa näyttää saksanseisojan rinnalla melko rauhalliselta tuntipalkkalaisen työskentelyltä, hyvin rotutyypillistä weimarille. Se käyttää hyvin nenäänsä ja perkaa myös pahat paikat. Riistan löytyessä se ottaa linnut varovaisesti, se ei halua "mokata" tilanteita. Seisoo varmasti, eikä taatusti nosta omin luvin. Tarvittaessa se irtoaa hyvin tiedottamaan ja vie linnulle rauhallisesti. Linnun siivittyessä se on luotettava, eikä pääsääntöisesti ole pelkoa peräänmenosta. 


Metsälinnuilla Rona osoitti hienoja otteita syksyllä 2022 ja saalistakin saatiin, vaikka kuski ei valitettavasti kaikin ajoin ollut ihan koiransa tasolla...


Pienpedoilla Rona on todella kiihkeä, eikä se epäröi käydä riistaan kiinni. Ronan taustoilta löytyy teräviä koiria myös villisikajahtikäytössä, joten olisi mielenkiintoista päästä joskus testaamaan Ronan kanssa myös tätä puolta.

Rona on vielä nuori, vasta 3-vuotias narttu. Se saavutti alle kaksivuotiaana KAER-kokeista NUO1-tuloksen (86 pistettä), jolla pääsimme Ladies' Trialissa finaaliin asti. Samalta syksyltä ehdittiin saamaan ennen täysi-ikäisyyttä jo pari avoimen luokan tulostakin ja näillä ansioilla Rona oli vuoden 2021 menestynein weimarinseisoja. 


Kaudella 2022-2023 Rona sai avoimesta luokasta ykköspalkinnon, joka sinetöi paitsi siitä muotovalion, merkitsi myös siirtymistä voittajaluokkaan. Kävimmepä vielä marraskuussa kokeilemassa, miltä meno voittajaluokassa tuntuu. Luokkavaihdokseen vaadittava vesityö saatiin ihan rimaa hipoen läpi kylmissä vesissä (tämän koiran kohdalla jo saavutus sinänsä) ja jälkityö näytösluonteisesti, joten pellolle päästiin. Varmaa suorittamista Ronalta myös siellä, mutta tuomarit toivoivat vauhtia ja vaarallisia tilanteita.. joten korkeammilla voi-voi-tuloksilla ei vielä päästy juhlimaan. VOI3 kuitenkin.  


Rona jäi nähdäkseni täpärästi hopeille Weimaripystiä jaettaessa vuoden 2022 osalta. Mutta se ei haitannut, kaudesta jäi ihan mahtava fiilis, Rona on jo toisessa polvessa voittajaluokkaan siirtynyt ja "ihan itse pilaamani" weimarinseisoja. Ja onhan nuo nyt aika vaikuuttavat koemeriitit nuorelta koiralta, minkä tahansa seisojarodun kyseessä ollessa. 


Ulkomuodoltaan Rona on KAUNIS. Se on tasapainoinen, hyvin rakentunut, täydellisen kokoinen rotunsa erinomainen edustaja. Kauneinta siinä on sen äärimmäisen jalo pää ja ihastuttava ilme. Näyttelyistä se saavutti helposti kolmella yrityksellä kolme sertiä ja yhden CACIBin. Ja se muotovalio tulikin jo mainittua. 


Ronan emästä, Gildasta löydyy esittely aiemmasta blogi-kirjoituksesta: Gilda Gray 

Ja Ari-isästä: Rain-pentue 2020

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fenomena Team Lupus - GottaGo 2023 weimarinseisojapentueen isän esittely

Olen todella innoissani heinäkuun alussa 2023 syntyvästä pentueesta. Ronalle valitsemani uros on nuori, vasta metsästys- ja koeuransa alussa, mutta sillä on vaikuttava sukutaulu, hieno luonne, upea ulkomuoto, tästä uroksesta varmasti kuullaan vielä. Kiitos, että sain käyttää Lupoa, ja kiitos hienosta esittelystä! Thank you for letting me use Lupo, Ania & Agnieszka, kennel Fenomena Team! This is Lupo by Agnieszka Zielinska Fenomena Team LUPUS is a young, 2 yrs old male. His pedigree combines the best European working lines, with addition of US field trials lines on the back.  Lupus blood based in 75% on German weimaraners – his sire EYK von Hubertus comes from pure German lines. It’s a male with a balanced temper, gentle with people, very sharp on predators and working perfectly on wild boar. Eyk’s results during working and temperament tests are as follow: WG2 WF1, VJP 75, HZP 180, VGP 328/II., AH, Btr. Eyk von Hubertus Eyk von Hubertus Eyk von Hubertus

Pennut etsivät harrastavia koteja

Onko elämäsi tylsää, kaipaatko siihen vauhtia (satunnaisesti myös vaarallisia tilanteita)? Puuttuuko viereltäsi uskollinen kaveri, joka on valmis samoamaan kanssasi tutkimattomia polkuja?  Ratkaisu on yksinkertainen, hanki weimarinseisoja! Meillä on vielä pari weimarinseisojan pentua vailla omaa rakastavaa perhettä. Pennut etsivät aktiivista, liikkuvaa omistajaa, jolla mielellään on aiempaa koirakokemusta, johdonmukainen ja jämpti ote koiraan sekä halua vähintäänkin perustottelevaisuuden kouluttamiseen. Metsästysharrastus on erittäin suuri etu, sillä weimarinseisoja on parhaimmillaan päästessään toteuttamaan alkuperäistä käyttötarkoitustaan metsästyskoirana, mm. kanalintujen ja pienpetojen metsästyksessä, noutajana kyyhky- ja sorsajahdeissa tai haavakoiden jäljestämisessä. Myös muut koiraharrastukset (agility, toko, näyttelyt, vepe, rally, you name it!) luonnistuvat tältä sporttiselta, älykkäältä ja upean ulkomuodon omaavalta koirarodulta. Lue lisää pentueen