Weimarinpennusta metsästyskoiraksi

Pyydettiin taannoin kirjoittamaan rotuyhdistyksen verkkolehteen jotain otsikkoon sopivaa, ilmeisestikin siksi, että metsästäväksi weimaristiksi tiedetään ja kokeissakin on muutaman weimarin kanssa tullut pyörähdettyä ja joskus ihan hyvillä tuloksillakin.

Tykkään touhuta koirien kanssa ja varsinkin pentuaika on ihan mahtavaa aikaa. Kaikki tekeminen tähtää siihen, että koira on arjessa mukava kaveri ja jos se sellaiseksi osoittautuu, niin sillä on edellytykset olla mukava kaveri myös metsästystilanteessa.

Kuva: Piia Ketvell

Omaan kaiketi ihan kohtuulliset tiedot koiran kouluttamisesta, mutta en ole mitenkään erityisen perehtynyt erilaisiin koulutusteorioihin enkä orjallisesti liputa minkään menetelmän nimiin. Pyrin etenemään positiivisen vahvistamisen kautta, mutta tarvittaessa oikaisen mutkia ja yksinkertaisesti näytän koiralle, kuinka sen tulee toimia, sen sijaan, että jaksaisin lähteä ihan kaikkea opettamaan takaperin ketjuttamalla. Uskon edelleen johtajuuteen, vaikka sellainen uskomus nykykoulutussuuntien mukaan on suositeltu heitettävän jo romukoppaan. Vanhassa monesti vara parempi ja uskon siis siihen, että on koiralle selkeintä tunnistaa, että tiimissä on yksi johtaja, jonka pillin mukaan toimitaan ja myönnän avoimesti käyttäväni myös pakotteita tilanteen vaatiessa.

Kaikki lähtee kontaktista. Pentuun tulee olla hyvä kontakti, sen huomio on saatava tilanteessa kuin tilanteessa, ja sitä pidetään yllä myös aikuisella koiralla. Ilman kontaktia ei ole edellytyksiä hallintaan. Paras tapa luoda hyvä suhde pentuun on leikkiä sen kanssa. Itse aloitan noutoleikin heti, kun pennulla on vähänkään intoa kantaa leluja. Silloin noudon opettaminen sujuu kaikkein helpommin. Noutoleikkien lomassa pentu oppii ymmärtämään palkan merkityksen, kun noutolelusta käydään vaihtokauppaa jauhelihaan. Alkuun pentu syökin mahdollisimman paljon päivittäisestä ruuastaan minun käsieni kautta ja oppii tekemään ”töitä” ruokansa eteen. Tekeminen ei ole varsinaisesti kouluttamista, vaan arjessa elämistä ja jatkuvaa pelisääntöjen opettelua. Vaadin jo pennulta asioita ja nostan haastetta suunnitelmallisesti, sillä pentu imee oppia itseensä kuin pesusieni ensimmäisten viikkojensa aikana. Ei siis kannata haaskata näitä kullanarvoisia oppiviikkoja pentuhuumassa haahuiluun.

Noudossa yhdistyy moni oleellinen asia. Se ei ole pelkästään riistan kantamista, siinä opetellaan myös paikalla pysymistä, luoksetuloa, markkeerausta, nenänkäyttöä, vahvistetaan muistia, sen avulla opitaan suuntia ja ohjausta. Noutamisen tulee olla weimarille luontaista ja helppoa, onhan se alunperin jalostettu nimenomaan laukauksen jälkeisiin tehtäviin ja riistan talteenottoon. Mutta tätäkään ei saa ilmaiseksi, vaan hyvä pohjatyö ja monipuolinen harjoittelu varmistaa menestyksen tällä saralla.

Kuva: Piia Ketvell

Tärkeä taito on myös rauhoittumisen opettelu. Koiralla tulee olla selkeät säännöt sisällä kotona käyttäytymisessä, paikka missä se saa ja missä sen omistajan niin halutessa pitää rauhoittua. Rauhoittumista opetellaan kodin lisäksi erilaisissa ympäristöissä ja erilaisissa häiriöissä. Paljon puhutaan oikeassa vireessä harjoittelun merkityksestä ja miten koiran viretilaa saa nostettua. Mielestäni tärkeämpää on opettaa koira rauhoittumaan ja antaa sille eväät, miten se itse hallitsee kierrosten säätelyä. Kierrosten nostaminen on helppoa, mutta oleellista onkin, miten koira saa itsensä rauhoittumaan niin, että se on kontrollissa myös työskennellessään korkeassa vireessä.

Mielestäni weimari vaatii hieman enemmän herättelyä riistalle kuin valtarotujen edustajat. Siksi aloitankin riistalla kouluttamisen mahdollisimma varhain. Noutoharjoituksissa käytän alusta alkaen damien lisäksi myös riistaa heti, kun nouto on siinä vaiheessa, että pentu kokee damin luovuttamisen mielekkääksi ja sille on rakentunut riittävän korkea palkka vaihtokaupan tekemiseen.

Elävää riistaa meillä näkee pennut jo ennen luovutusikää, niitä herätellään kyyhkyille ja viiriäisille. Seisontaa herätellään myös ongenvavalla ja siivellä - vanha hyväksi havaittu tapa, jolla voi opettaa riistatyön alkeet; kaivellaan pennusta esiin seisonta, opetetaan avanssi, siivittymisen jälkeinen pysähtyminen, jopa tiedottaminen. Samat asiat voidaan opetella myös kyyhkyjen avulla. Jos kyyhkytreeneihin on mahdollisuus, se kannattaa ottaa ohjelmaan niin varhain kuin mahdollista. Tehokkainta on muutaman kerran treenisetti kohtuullisen lyhyellä aikajänteellä. Yksi kerta ei tässäkään asiassa tee vielä ihmeitä. Eikä pidä sortua vertaamaan weimaria valtarotuihin, sillä weimarilla riistalle herääminen tapahtuu yleensä jonkun verran myöhemmin.

Pellolle siirryttäessa ja hakua opetellessa itse hyödynnän aikuisia, hyvin liikkuvia koiria. Juoksutan koiria tyhjällä pellolla ja annan aikuisen (kuuliaisen) koiran opettaa liikettä nuoremmalle, näin pentuun iskostuu liike ja haun laajuus. Tärkeintä kuitenkin on kulkea pennun kanssa ihan kahdestaan. Koiran tulee samalla olla kontaktissa ohjaajaan, mutta kuitenkin työskennellä itsenäisesti ja ottaa etäisyyttä. Tässäkin, jos perustottelevaisuus ja kontakti koiraan on olemassa, voit hyvin antaa sen liikkua laajastikin, weimarin kohdalla liiallisen etäisyyden ottaminen on lähinnä positiivinen ongelma!

Haun opettamisessa tärkeää on oma liike. Itse kehotan (jos ohjetta kysytään) koiranohjaajia kulkemaa kädet taskussa ja unohtamaan turhat kädellä suunnan näyttämiset ja pillikonsertot. Sillä saat vain aikaan koirasta kyselijän, joka odottaa jatkuvasti jotain vihjettä ohjaajaltaan, että mihin sitten... Oma liikuminen ohjaa passiivisesti koiraa kulkemaan juuri siihen suuntaan, ja niin pitkälle kuin haluat, koira tarkkailee ohjaajan hartialinjaa ja näin on helppo ohjata pentua ihan huomaamatta. 

Pentua viedään mielellään aina vastatuuleen, mikä erityisesti weimarille on tärkeää, jotta se pitää päänsä ylhäällä. Juoksutussessiot pidetään suhteellisen lyhyinä, jotta pentu liikkuu aina mahdollisimman reippaasti eikä ehdi pahasti väsymään.

Kun riistatyön alkeet ja siihen liityvät käskyt on opetettu esim. kyyhkyjen avulla, voidaan siirtyä pennun kanssa fasaaneille. Alkuun pyrin luomaan tilanteet mahdollisimman hallitusti, niin että itse tiedän linnun sijainnin, jotta voin viedä pennun linnulle hyvässä tuulessa. En käytä liinaa, vaan annan koiran luontaisesti osoittaa taitonsa. Seisontaa vahvistetaan rauhallisesti, ja avanssikäsky annetaan innostaen ja pentua tukien. Avanssia tulee tukea jo siitäkin syystä, että pysyt mahdollisimman lähellä pentua siivitystilanteessa, jotta siihen saa hallinnan linnun siivityttyä. Jos pohjatyöt on tehty hyvin, isoja ongelmia ei pitäisi olla luvassa.

Tässä, kuten kaikessa kouluttamisessa tulee muistaa se, että jo opitut asiat tulee opettaa koiralle aina uusina siirryttäessä tutusta uuteen, erilaiseen ympäristöön ja häiriöön. Mitä monipuolisemmin ja erilaisissa häiriöissä asioita on käyty läpi, sitä helpompaa asioiden kertaaminen uudessä tilanteessa on.

Kun nuorelle seisojalle on asiat ja pelisäännöt selvät, sen kanssa voidaan alkaa todenteolla harjoittelemaan aidoissa tilanteissa, aidon riistan käsittelyä. Pudotuksissa suosittelen käyttämään malttia ja palkitsemaan koira riistalla vain hyvistä töistä. Yleensä omilla koirilla ongelmat tulevat esiin tässä vaiheessa; koiralle vahvaksi luotu nouto muuttuu automaatioksi, eli koira alkaa odottamaan pudotusta ja singahtaa helposti paukkunoutoon, jos ei emäntä ole valppaana. Metsästyksellisesti tässä ei sinänsä ole ongelmaa, mutta kokeissa ei moista katsota hyvällä.

Koulutan koirani metsästyskoiriksi, en koekoiriksi. Silti suosittelen lukemaan ajatuksella KAER-kokeiden säännöt ja miettimään oman koiran koulutusta sen pohjalta, vaikka kokeisiin ei koskaan olisi menossakaan. Koesäännöissä on kuitekin taustalla metsästyksellisyys ja säännöissä edellytetyillä asioilla on perustelunsa. Koesääntöjen mukaisesti toimivalla koiralla on hyvä metsästää ja jos koira toimii metsällä, niin suosittelen sen kanssa osallistumaan myös kokeisiin. Ihan vaikka vain ajatellen rotumme mainetta varteenotettavana metsästyskoirana!