Siirry pääsisältöön

Sagan sulho Javi on monipuolinen metsästyskoira

Taas on aikaa kulunut muutto- ja remonttipuuhissa, ja on tämän blogin kirjoittaminen hieman jäänyt. Astutuksesta on kulunut sen verran, että ultraan menoa suunnittelen loppuviikolle. Ulkoisista merkeistä en uskalla lähteä mitään arvuuttelemaan, joten jännitys säilyy edelleen... Tässä kuitenkin hieman tietoa Sagan sulhasesta.

Noteerasin Sagan sulhasen Arragon vom Feuerbachin eli tuttavallisemmin Javin jo pari vuotta sitten internetin ihmeellisessä maailmassa. Kuvien perusteella Javi oli kaunislinjainen saksalaistaustainen koira, jolla monipuolisesti metsästystä harjoittavat omistajat. Perehdyttyäni koiraan tarkemmin sain tietää, että sillä oli myös vakuuttavat meriitit saksalaisista kokeista, jotka mittaavat koiran ominaisuuksia huomattavasti suomalaista koekäytäntöä monipuolisemmin ja syvällisemmin.

Javilla on lonkkakuvaustulos B1 ja se on kooltaan keskikokoinen 64-senttinen uros. Omistajat ovat hyvin vähän näyttelyistä kiinnostuneita, mutta Javi on valittu Weimaraner Klub LG Bayernin nuorille koirille järjestetymän syyskokeen yhteydessä järjestetyssä erikoisnäyttelyssä parhaaksi urokseksi vuonna 2012.

Tarkoituksenani oli vierailla uroksen luona ennen astutusta, mutta koska astuksen ajankohta hieman aikaistui, lähdimme pelkästään kuvien ja minulle kerrotun perusteella miehelään. Sitä ei onneksi tarvinnut katua, sillä olin näkemääni erittäin tyytyväinen.

Luonteeltaan Javi oli weimariurokseksi avoin ja erittäin miellyttävä perhekoira. Pidin kovasti uroksen kompaktista, terveestä rakenteesta, ketterästä, jäntevästä olemuksesta ja kevyestä liikkeestä. Javilla on kevehkö, mutta kuitenkin selkästi uromainen pää ja kaunis ilme. Javi on erinomainen esimerkki siitä, että toimiva käyttökoira voi olla myös kaunis.

Ohessa muutamia kuvia astutusmatkalta. Javista löytyy kuvia ja lisää tietoja vom Feuerbach -kotisivuilta.

/Johanna, mustajossu@gmail.com


Javi ei pistänyt pahakseen, vaikka yritimme saada muutaman "seisotuskuvan", uros kävi sen verran kierroksilla, että eihän siitä mitään tahtonut tulla... :D

Tasapainoinen kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Hieno ylälinja ja hyvät mittasuhteet, vahva luusto olematta kuitenkaan raskas. Tykkäsin kovasti uroksen ulkomuodosta ja avoimesta luonteesta.
Turkki on hieman läikykäs johtuen vahvoista antibioottikuureista, joita Javi joutui syömään vime vuoden puolella sattuneen villisianmetsästyksessä sattuneen onnettomuuden seurauksena.  Onnettomuus oli raju; villisika aiheutti vatsakalvon repeämän, mistä aiheutui vakava tulehdus, joita hoidettiin vahvalla lääkityksellä. Onneksi Javi kuitenkin selvisi yhteenotosta.

Javilla on kaunisilmeinen pää, jossa hyvä urosleima.

Sydänkäpyset Saga ja Javi.
Javin noutotreenikapula.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mäyräkoiria, supikoiria, peurakoiria, mitä näitä nyt on...

Odotan maaliskuun puolessa välissä syntyväksi karkeakarvaisen mäyräkoiran pentuja. Pentueen vanhempien tietoja voi tarkemmin tutkailla Kennelliiton jalostustietokannasta . Yhdistelmästä toivotaan syntyvän rotumääritelmän mukaisia, eli maan päällä ja alla työskenteleviä metsästyskoiria. Molemmat vanhemmat aktiivisessa metsästyskäytössä, koe- ja näyttelypalkittuja, upealuonteisia ja loistavilla terveystuloksilla varustettuja koiria. Pennuille toivon metsästäviä koteja.  Sukka-emälla metsästetään sekä ajosta että pinnan alta. Sukalla on luolilta LUME1-koetulos, ajokoe jäi viime kaudella toteuttamatta. Sukka irtoaa reippaasti hakuun ja tekee töitä itsenäisesti. Se ajaa pääosin ilmavainuisesti ja vauhdikkaasti. Se on äänenannoltaan hieman niukka, mutta toisaalta äärimmäisen rehellinen ja kertova.  Veksi-isä on hyvähakuinen ja sinnikäs ajuri. Myös se ajaa vauhdikkaasti ja kertovalla haukulla. Sillä on ajokokeista ykköstulos MÄAJ1. Luolapyynnissä s...

Pennut etsivät harrastavia koteja

Onko elämäsi tylsää, kaipaatko siihen vauhtia (satunnaisesti myös vaarallisia tilanteita)? Puuttuuko viereltäsi uskollinen kaveri, joka on valmis samoamaan kanssasi tutkimattomia polkuja?  Ratkaisu on yksinkertainen, hanki weimarinseisoja! Meillä on vielä pari weimarinseisojan pentua vailla omaa rakastavaa perhettä. Pennut etsivät aktiivista, liikkuvaa omistajaa, jolla mielellään on aiempaa koirakokemusta, johdonmukainen ja jämpti ote koiraan sekä halua vähintäänkin perustottelevaisuuden kouluttamiseen. Metsästysharrastus on erittäin suuri etu, sillä weimarinseisoja on parhaimmillaan päästessään toteuttamaan alkuperäistä käyttötarkoitustaan metsästyskoirana, mm. kanalintujen ja pienpetojen metsästyksessä, noutajana kyyhky- ja sorsajahdeissa tai haavakoiden jäljestämisessä. Myös muut koiraharrastukset (agility, toko, näyttelyt, vepe, rally, you name it!) luonnistuvat tältä sporttiselta, älykkäältä ja upean ulkomuodon omaavalta koirarodulta. Lue lisää pentu...

GottaGo Set Fire To The Rain - Rona

Ronalle on syntymässä ensimmäinen pentue heinäkuun alussa. Pentueen isää esittelin tuossa aiemmin, joten eiköhän se pentueen äitikin ansaitse oman esittelynsä. Rona on minun harmaa varjoni. Jos vain olemme samassa tilassa se kulkee mukanani kaikkialle. Se rakastaa kaikkea, mitä teemme yhdessä. Tätä koiraa on ollut ilo kouluttaa ja viedä eteenpäin; sillä on aina ollut mahtava kontakti ja fokus ohjaajaa kohden, se on ollut äärimmäisen motivoitunut oppimaan asioita ja siltä löytyy myös huikea kapasiteetti asioiden tekemiseen. Ehkä edellä mainituista seikoista johtuen voisi todeta, että Rona on yhden ihmisen koira, muita kohtaan se on weimarimaisen välinpitämätön, tietyissä tilanteissä jopa hieman epäluuloinen olematta kuitenkaan aggressiivinen. Siltä löytyy rotuun kuuluvaa terävyyttä ja vartiointiviettiä, joten meille on turha vieraiden kuvitella pääsevänsä ilman "alkumoitteita". Näyttelyissä ja kokeissa se on aina ollut avoin, help...