maanantai 18. tammikuuta 2016

Urho debytoi hienosti näyttelykehässä

Numeropentueesta kotiin jäänyt Urho (virallisesti GottaGo Of The Seventh Son) on ehtinyt jo 6,5 kuukauden ikään, eli hyvään ikään näyttelyharrastuksen aloittamista ajatellen. Harrastusinnokkuus on pitkälti viimeaikoina keskittynyt käyttöpuolen alkeiden opiskeluun, joten hieman jännitti, miten maaseudun rauhassa kasvanut vilkas nuorimies mahtaa osata esiintyä näytelmäkehässä. Viime hetken paniikista huolimatta näyttelytreenit jäi pakkasten takia melko vähiin, mitä nyt sisällä vähän harjoiteltiin seisomista. Pientä esipuberteettia ja mörkökauttakin vähän on puskenut päälle, joten olin valmistautunut ihan kaikkeen mahdolliseen nuoren koiran hölmöilyyn.

Näyttelyyn lähdettiin Elmo-setterin ja omistajansa Mariannen kanssa. Elmo on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut kehäkettu, joten rennon setterinuorukaisen seura oli mitä parhainta ensikertalaiselle Urholle. Yhdessä siis suuntasimme kirpeänä pakkasaamuna Tampereelta Lahden suuntaan Lahden Käyttökoirien järjestämään pentunäyttelyyn. 

Urhon päivä sujui alusta lähtien varsin mallikelpoisesti. Yhtään ei poika aristellut ihmis- ja koirapaljoutta eikä vilskettä ja hälinää vaan rohkean uteliaasti tuo veti koko pitkän päivän läpi ja osasi myös rentoutua väliajoilla häkkiinsä. Saavuimme näyttelyalueelle hyvissä ajoin ja ehdimme käydä hieman testaamassa kehässä juoksemista ennen omaa vuoroamme. Niin se vaan Urkki pisteli tassua toisen eteen kuin olisi aina kehässä juossut. Mahtava vekara. <3

Joko syödään eväät...?

Varsinainen kehässä esiintyminenkin meni samoin varmoin ottein. Urho seisoi koko arvostelun sanelun ajan nätisti, ainoastaan hieman ihmetteli tuomaria, joka välillä tuli käpälöimään, katsoi hampaat ja hiplasi jopa kasseja..., mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Ja kun vielä liikkeetkin esitettiin mallikkaasti, niin tuomarina toiminut Jaana Hartus, oikein miellyttävä uusi tuomarituttavuus, selvästi tykkäsi, sillä kehäsihteeri vuoromme päätyttyä ojenteli nauhoja ja ruusukkeita ja kehotti hakemaan lisää palkintoja toimistolta. Se tarkoitti sitten ryhmäkehien odottelua, eli pitkä päivä edessä.
Poseerausta roppi-pokaalin ja ruusukkeen kera

Ryhmäkehässä esitettiin vain neljä 7-ryhmän koiraa, joten lähtökohtaisesti oli jo varmaa, että jonkunlainen sijoitus olisi ainakin luvassa. Isossa kehässä ei Urhon mielestä ollut mitään sen ihmeelisempää kuin siinä aiemmassakaan kehäkäynnissä. Tai no... olihan se nyt moninverroin hienompaa päästellä kunnon vauhdilla ja lennokkuudella _isossa_ kehässä, kuin siinä postimerkin kokoisessa rotukehässä. Ja niin siinä kävi, että Urho valittiin ryhmänsä kauneimmaksi ja sai kunnian edustaa seisojaryhmää näyttelyn kauneimman valinnassa, eli BIS-kehässä. Taas tuli pokaaleita ja iso ruusuke.
Wohouu! Mitä häh, miten tässä näin kävi... mekö voitettiin...?

BIS-kehän arvosteli vinttikoirien erikoismies Unto Timonen. Sijoitusta en häneltä uskaltanut edes odottaa, tuskin hänellä edes on seisojista kovin kummoista kokemusta. Urhokin alkoi jo esittää pientä kyllääntymistä kehässä seisoskeluun, joten kehästä poistuttiin tällä kertaa ilman pokaaleita, mutta yhtä kokemusta rikkaampana. BIS-kehässä esiintyminen on aina yhtä jännittävää ja hienoa, tuli sieltä sijoitusta tai ei. 
Jaksaa jaksaa... enää hetki pönötystä ja sitten päästään kotimatkalle...

Kotiin päästiin sitten aikanaan, uhkaavasti kiristyneestä pakkasesta ja auton toimimattomasta webastosta huolimatta. Nyt leijutaan hetki pilvissä ja sulatellaan menestystä, sitten suunnitellaan uusia näytelmiä ja vastapainoksi keskitytään taas enemmän myös siihen metsästyskoiraksi kasvamisen kannalta "oleelliseen tekemiseen"...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti